Aiheet : Asuminen & Kulutus, Vuokra-asuminen

Asumisoikeusasunto – vaihtoehto omistusasumiselle

Julkaistu 02 lokakuu 2011

Kysyttäessä, miksi kodiksi halutaan oma asunto, nousee suurimmaksi syyksi varmuus katosta pään päällä nyt ja aina. Ajatellaan, että itse omistettu asunto takaa kodin vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka tämä luulo ei aivan pidäkään paikkansa, on  asunnon ostamisen lisäksi tarjolla myös asumisoikeusasunto, joka takaa katon pään päälle vaikka loppuiäksi.

Asumisoikeusasunto on Suomessa etenkin 90 luvulla suosiota kerännyt asumismuoto, jossa asukas omistaa asumisoikeuden rakennuttajayhtiön asuntoon. Toisinkuin vuokra-asumisessa, asumisoikeutta ei voida purkaa kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Oikeus asua asunnossa säilyykin vaikka loppuelämän ajan ja sen voi myös antaa perintönä eteenpäin. Tämä asumismuoto luotiin aikoinaan Ruotissa käytetyn mallin pohjalta lama-aikana pulaan joutuneille kansalaisille, ja 90 luvulla asumisoikeusasuntoja rakennettiinkin yli tuhannen kappaleen vuosivauhdilla. 2000 luvulle tultaessa tämän asumismuodon suosio oli kuitenkin laantunut mutta on nyt taas nostattamassa suosiota uudestaan.

Asumisoikeus ei ole ilmainen

Asumisoikeus ei ole ilmainen. Sen hinta on noin 15% hankintahinnasta. Asukas ei siis omista 15% asunnosta vaan ainoastaan siihen kuuluvan asumisoikeuden, jonka voi myös myydä takaisin omistajasyhtiölle. Kyseessä ei kuitenkaan ole tapa sijoittaa, sillä asumisoikeuden hinta on aina sama; 15% hankintahinnasta korjattuna rakennuskustannusindeksin muutoksella. Asunnon voi myös halutessaan vaihtaa luopumatta asumisoikeudestaan esimerkiksi Ason vaihtopörssissä, jossa asuntoja voi vaihtaa keskenään toisien asujien kanssa. On kuitenkin otettava huomioon asuntoa vaihdettaessa, että toiseen kuntaan ei voi muuttaa ilman että menettää oman jonotusnumeronsa.

Asumisoikeusmaksua varten voi hakea lainaa pankista, ja sitä voi käyttää myös lainan vakuutena. Se on myös joissakin tapauksissa ulosottokelpoinen.

Asumisoikeusasunnosta maksetaan kuukausittain käyttövastiketta

Kertaluonteisen asumisoikeusmaksun lisäksi tulee omistusasumisen tapaan maksaa  kuukausittaista käyttövastiketta. Vastike ei saa olla suurempi kuin samanarvoisesta asunnosta maksettava vuokra. Käyttövastike jakautuu huolto- ja perusvastikkeeseen. Huoltovastikkeella katetaan kaikki kohteeseen tehtävät huollot. Joissakin, erityisesti isommissa omistajayhtiöissä on luotu asukasdemokratiajärjestelmiä, joissa asukkailla on mahdollista päättää kiinteistöön tehtävistä remonteista.  Yleisesti asumisoikeusasujalla on samat oikeudet päätöksentekoon kuin vuokralaisella, eli niitä ei juuri ole. Sama pätee myös asunnossa tehtäviin remontteihin. Pieniä kunnostustöitä voi tehdä ilmoittamatta asiasta omistajalle, mutta suuremmista muutoksista tulee pyytää lupa omistajalta. Asuntoa ei myöskään saa pääsääntöisesti vuokrata eteenpäin. Sen voi vuokrata enintään kahdeksi vuodeksi omistajan luvalla. Asunnossa tulee asua itse.

Kuka asumisoikeutta voi hakea?

Asumisoikeusasuntoa haetaan kuntakohtaisella jonotusnumerolla. Jokainen 18 vuotta täyttänyt voi hakea asumisoikeutta ja jonotusnumero kannattaakin varmuuden vuoksi käydä hakemassa vaikka ei välttämättä aikoisikaan tällaista asumismuotoa käyttää. Jonot voivat olla vuosien pituisia, sillä maanlaajuisesti asumisoikeusasuntoja on tällä hetkellä rakennettu hieman yli 32 000 kappaletta. Jonotuksen pituuteen vaikuttaa erityisesti se, miltä alueelta on asuntoa hakemassa. Suurimmat jonot löytyvät luonnollisesti pk-seudulta.Asumisoikeutta hakevalla ei kuitenkaan saa olla samassa kunnassa omistusasuntoa eikä varallisuutta sellaista hankkia. yli 55 vuotiaat voivat hakea asuntoa vaikka heillä olisi varallisuutta omistusasumiseen.

Kenelle asumisoikeusasuminen sopii?

Asumisoikeusasuminen sopii erityisesti niille, joilla ei ole varaa ostaa omistusasuntoa. Asumista voi verrata vuokralaisena oloon, mutta harvoja tapauksia lukuunottamatta asunnossa voi asua kuinka kauan tahansa, sillä tämä asumismuoto on kunnallisesti tuettua ja säänneltyä. Se sopii myös niille, jotka vasta kasvattavat varallisuuttaan oman asunnon ostoa varten. Asumisoikeuden jonotusnumero kannattaakin käydä joka tapauksessa hakemassa.

Hyödyllisiä linkkejä

Hae asumisoikeuden jonotusnumero täältä

 

 

 

Tagit :

Leave a Reply

asp-tili Asuminen & Kulutus asunnon hinta asunnon vuokraaminen asunto asuntojen hinnat asuntokaupan ongelmat asuntokauppa Asuntolaina Asuntomarkkinat asuntosijoittaminen asuntosäästäminen ekp energia euribor fed ferratum Finanssikriisi finaref handelsbanken hypo inflaatio kiinteistövälitys korkotaso Korot & Marginaalit Korot & Marginaalit kosteusvaurio kotivakuutus kulutusluotto luottokortit Lämmitys marginaali muutto muuttofirma nordax nordea omakotitalokauppa osakeasunto pankki pikavippi sampo pankki satander varainsiirtovero viitekorko vuokratasot