Aiheet : Asuntomarkkinat

Asuntojen hintojen ei odoteta romahtavan

Julkaistu 14 huhtikuu 2009

Maailmaa runtelevan talouskriisin ei odoteta Suomessa johtavan asuntojen hintojen romahtamiseen. Vaikka asuntojen hinnat ovatkin olleet tasaisessa kasvussa koko vuosisadan alun, niin samanlaisesta kuplasta ei voida puhua, kuin esimerkiksi Tallinnassa, jossa hinnat ovat nousseet jopa 2,5 kertaisiksi. Helsingissä asuntojen hinnat ovat nousseet vuodesta 2002 noin 30% mikä on varsin maltillista kasvua. Vaikka asuntokauppa polkee paikallaan, niin hinnat tuskin romahtavat – enemmänkin myyntimäärät laskevat kunnes ihmiset ovat taas valmiita sijoittamaan. Keskivertoasunto-ostajaa lohduttanee kuitenkin se tieto, että hinnat ovat laskeneet huomattavasti ja velkarahalla ostaminen on nyt halvempaa kuin koskaan.

Euroopan unionin maissa asuntojen hinnat olivat korkeimmilaan vuoden 2007 lopussa. Kiivain kasvu tapahtui vuonna 2004. Suurin kupla oli Irlannin ja Britannian asuntojen hinnoissa. Portugalin, Suomen, Saksan ja Itävallan hinnat olivat IMF:n mukana “kuplattomia”.

Suomessa siis asuntojen hinnat laskevat maltillisesti muun talouden mukana, mutta rankkaa tiputusta ei ole luvassa.  Suomen pankki ennustaa kuluttajien epäröivän asuntomarkkinoilla vielä ainakin vuoden 2009 ajan.

Perhesivut.com kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin asuntolainan viitekoron valinnasta.

Leave a Reply

asp-tili Asuminen & Kulutus asunnon hinta asunnon vuokraaminen asunto asuntojen hinnat asuntokaupan ongelmat asuntokauppa Asuntolaina Asuntomarkkinat asuntosijoittaminen asuntosäästäminen ekp energia euribor fed ferratum Finanssikriisi finaref handelsbanken hypo inflaatio kiinteistövälitys korkotaso Korot & Marginaalit Korot & Marginaalit kosteusvaurio kotivakuutus kulutusluotto luottokortit Lämmitys marginaali muutto muuttofirma nordax nordea omakotitalokauppa osakeasunto pankki pikavippi sampo pankki satander varainsiirtovero viitekorko vuokratasot