Aiheet : Asuntomarkkinat, Finanssikriisi

Asuntokaupan väitetään toipuneen

Julkaistu 18 kesäkuu 2009

Välittäjien mukaan viime syksyn pohjista ollaan jo tulossa mukavasti ylöspäin. Kaupan määrän sanotaan myös toipuneen ripeästi.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtajan kevät on ollut hyvää aikaa. Kerrostalojen hinnat ovat toipuneet vuoden alun 2008 tasolle.

Omakotitalojen hintakehitys ei ole ollut yhtä positiivista. Erityisesti omakotitalokauppojen määrä on laskenut, noin 30%. Tämä on kiinteistökauppialle haastavaa aikaa, sillä moni omakotitalo seisoo tyhjillään.

Kiinteistön arvot saattavat laskea vielä pitkään, ja vuonna 2009 saattaa olla tarjolla paljon aliarvostettuja sijoitus- ja ostokohteita. Kiinteistökaupan odotetaan kuitenkin taas lähtevän kasvuun muun talouden mukana muutaman vuoden sisällä.

One Response to “Asuntokaupan väitetään toipuneen”

  1. Simo kirjoitti:

    Ainakin yksioiden kauppa on piristynyt syksylla huomattavasti. Isojen ja kalliiden asuntojen kauppa on kuitenkin edelleen melko hiljaista.


Leave a Reply