Asuntomarkkinoilla päästiin pälkähästä
Julkaistu 03 syyskuu 2009
Asuntolaina ovat ennätysalhaalla. Asuntojen hintatilanteen ennustetaan pysyvän tulevaisuudessa kohtuullisen tasaisena. Suurta laskua tai nousua ei ole odotettavaissa. Markkinoiden äkilliselta syvältä sukkellukselta vältyttiin. Syksyllä kauppaa on piristänyt suomalaisten into vaihtaa asuntoa, vaikkakin viimeaikoina liikkelllä on ollut lähinnä sijoittajat ja ensiasuntoa etsivät.
Hypo-pankki kuvaa tilannetta Suomessa pehmeäksi laskuksi. Romahdusta ei tapahtunut ja tilanne on vakautunut.
Vaikka tilanne on rauhoittunut, ennustaa Hypo myyntiaikojen venyvän. Kauppojen määrä on laskenut huippuvuosista neljänneksen. Halvat asuntolainat saattavat kuitenkin kiihdyttää elpymistä.
Vaikka työttömyys on kohonnut lähes kaksinumeroisiin lukuihin ja Suomi ponnisekelee taantuman kanssa, on kuluttajien luottamus omaan talouteen korkealla.
Hypo uskoo tällä hetkellä vallitsevan ostajanmarkkinat, vaikkakin yllätyksiin pitää varautua.
Asuntolainat halvimmat Eurooppassa
Hypo huomauttaa, että asuntolainojen kustannukset ovat tällä hetkellä koko Euroopassa todella matalalla ja Suomessa Euroopan hännillä.
Hyposta suositellaan asiakkaiden sitovan lainan ainakin osaksi kiiteään korkoon, sillä korkotaso saattaa nousta huomattavasti johtuen siitä, että pitkät korot nousevat huomattavasti nopeammin kuin lyhyet euribor kokort.
Halvin asuntolaina
Halvimman lainan saa Suomessa kilpailuttamalla asuntolainansa.
Tagit : Asuminen & Kulutus, asunto, Asuntolaina, hypo, Korot & Marginaalit
