Suomen Hypoteekkiyhdistys ennustaa omistusasumisen kustannuksien kasvavan tänä vuonna. Hypon ensimmäisen vuosineljänneksen asuntomarkkina-analyysin mukaan pankit ovat varautuneet tulevien kustannusten nousuun vain hyvin vähän. Kustannusten on ennustettu nousevan aiempaa enemmän, koska markkinoiden sääntely on lisääntynyt ja menneellä finanssikriisillä tulee vieläkin olemaan vaikutusta asuntomarkkinoilla. [...lisää]
Nuoret ottavat liian suuria asuntolainoja. Finanssialan keskusliiton mukaan alle kolmekymppisten lainataakka on jo kasvanut niin suureksi, ettei tragedioilta voida enää välttyä. Vielä 10 vuotta sitten 29 vuotiaalla oli asuntolainaa keskimäärin 40 000 euroa, kun nyt lainan määrä on kasvanut jo 70 000 euroon. Ensiasuntoa varten otetaankin asuntolainaa 108 000 euroa. [...lisää]
Onko asuntolaina jo liian halpaa? Tätä mieltä on ainakin Finanssivalvonta, jonka mielestä pankit myyvät asuntolainaa jo liian halvalla. Finanssivalvonta on Suomen pankin yhteydessä toimiva, mutta erillinen valvontayksikkö, vahtii yleistä luottamusta rahoitus- ja finanssialalla. Nyt valvonnan kohteeksi ovat joutuneet pankit, joiden väitetään myyvän asuntolainaa sisäänheittotuotteena aivan liian halvalla koska lainoista perittävät korkomarginaalit ovat alkaneet huolestuttavasti alentua. [...lisää]
Asuntolaina on mahdollista sitoa joko lyhyeen tai pitkään Euribor-korkoon. Lyhyellä korolla tarkoitetaan yleisimmin sitomista 3 kuukauden euriboriin, mutta myös yhden kuukauden korko on yleisesti käytetty lyhyt korko. Pitkällä korolla tarkoitetaan asuntolainan sitomista 12 kuukauden euriboriin. Suomen yrittäjien pääekonomisti Timo Lindholm on laskenut, että vuodesta 1999 asti, jolloin euribor otettiin käyttöön, on lyhyt korko tullut lainanottajalle [...] [...lisää]
Euroopan keskuspankki päätti säilyttää euriborin ennallaan korotusepäilyistä huolimatta. Pitkin loppukesää ja alkusyksyä aavisteltu euribori nostaminen jäikin vain ajatustasolle, kun korko säilytettiin ennallaan kolmen kuukauden euriborissa 1,05% ja vuoden 1,54%. Ennallaan pitäminen oli juuri ennen julkistusta jopa niin ilmeistä, että suurin osa ekonomisteista veikkasivat korkotason säilyvän. Tieto olikin huojennus niille asuntolainaa maksaville, joiden laina on sidottu [...] [...lisää]
Asunnon hinta markkinoilla määräytyy pitkälti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hinnan määrää ensisijaisesti myyjä, mutta kauppaa ei synny, jos hintapyyntö kysyntä eivät kohtaa. Liian korkea hinta voi pitkittää myyntiaikoja ja kohde niinsanotusti ”happanee”. Tällöin hintaa voidaan joutua laskemaan rajustikin. Hinnan laskettua alle markkinatason on puolestaan vaarana potentiaalisten ostajien epäilys. ”Onko asunnossa, taloyhtiössä tai sijainnissa jotain vikaa, [...] [...lisää]
Asuntojen hinnat eivät juuri 2008 kriisistä tipahtaneet ja moni uskookin romahduksen olevan vielä edessä. Sekä Elinkeinoelämätutkimuslaitos että Tapiola ovat povanneet tuntuvaa tiputusta hintoihin kuluneen kuukauden aikana. Tapiolan Varainhoidon toimitusjohtaja Liljeström ennusti asuntojen hintojen olevan vuoden kuluttua matalammalla kuin nyt. Merkittävästä romahduksesta Liljeström ei kuitenkaan taloustoimittajatapaamisessa puhunut. Liljeström huomautti kuitenkin Kreikan vaikeuttavan edelleen ennusteiden tekemistä. Etlan [...] [...lisää]
Pankit antavat edelleen asuntolainaa liian heppoisin perustein. Finanssivalvonta on jo pitkään ohjeistanut pankkeja tiukempaan kuriin lainan myöntämisen suhteen. Fiva on kokee erityisen ongelmalliseksi sen, että lainaa myönnetään helposti 100% asunnon hinnasta. Pankit eivät ole suostuneet luopumaan käytännöstä johtuen kovasta kilpailusta. Tuoreempana huolenaiheena Finanssivalvonnalla on lainojen pituus. Huomattava osa uusista asuntolainoista on nykyään yli 20 vuotta [...] [...lisää]
Kreikkahuolet ovat rauhoittaneet asuntomarkkinoita. Hypon asuntomarkkinoiden tilaa kuvaava indeksi on laskenut hieman vuoden alun huipuista, jolloin kuluttajat uskoivat talouden lähtevän reippaaseen nousuun. Kreikasta alkanut velkakriisi ja Kiinan rahahanojen kiristyminen ovat aiheuttaneet huomattavaa epävarmuutta markkinoille mikä on alkanut näkyä myös asunnon ostajien tunnelmissa. Asuntojen hintanousu oli huimaa vuoden alussa, tammikuussa jopa 15,7%. Halpa laina ja ennätysmatalat [...] [...lisää]
Rahoitusmarkkinoiden hermoilu alkaa siirtyä myös korkoihin. Kolmen kuukauden euribor on ollut lievässä nousussa koko kevään ajan, mutta vielä ei kannata vetää turhan jyrkkiä johtopäätöksiä tilanteesta. Koron lievä nousu johtuu riskilisistä. Markkinat vaativat lainan vastineeksi suurempaa korkoa, koska lainaaminen koetaan nyt turvattomammaksi kuin aiemmin. – Tietty pelko on palannut, vaikka nyt ei puhuta ollenkaan niin suurista [...] [...lisää]