Aiheet : Asuminen & Kulutus, Asuntolaina, Korot & Marginaalit

Ensiasunnon ostaja

Julkaistu 19 marraskuu 2009

Ensiasunnon ostaminen on etenkin vuoden 2009 aikana muuttunut houkuttelevaksi vaihtoehdoksi vuokralla asumiselle. Lainan maksu on tavallaan säästämistä ja asunnon arvo voi nousta vaikkapa kymmenessä vuodessa huomattavasti. Asuminen omistusasunnossa ei edes välttämättä ole kalliimpaa kuin vuokra-asuminenkaan.

Tässä artikkelissa käymme asiaa läpi ensiasunnon ostajan näkökulmasta. Nuorta ensiasunnon ostajaa tuetaan monellakin tapaa valtion toimesta. Ensinnäkin alle 40-vuotiaan asunnon ostajan ei tarvitse maksaa 1,6% varainsiirtoveroa mikäli ei ole aiemmin omistanut asuntoa (yli 50% asunnosta, asunto-osakkeesta tai vastaavasta). Vastaava luku on kiinteistöjen kohdalla (siis minkä tahansa muun asunnon kuin asunto-osakkeen ) kohdalla 4 % eli tämä tuo sinulle huomattavaa säästöä!

Tässä ei ole vielä kaikki, sillä pitkällä tähtäimellä erittäin merkittävää hyötyä tuo asuntolainan koron verovähennyskelpoisuus. Alle 40-vuotias ensiasunnon ostaja saa vähentää ansiotulojen verotuksessa alijäämähyvityksenä 30 % asuntolainan koroista. Tämä on 2% enemmän kuin tavallisesti.

Asuntolainan valtiontakaus

Asuntolainalle on mahdollista saada valtiontakaus, jota ei rajoiteta tulo- tai varallisuusrajoin. Takaus myönnetään pankissa lainapäätöksen yhteydessä, sitä ei siis tarvitse erikseen hakea. Takauksen myöntämiseksi riittää, että lainanottaja (sinä) ja pankki sopivat asiasta. Valtiontakaus on tarkoitettu ensisijaisesti tilanteeseen, jossa omat varat eivät riitä takuisiin.

Valtiontakauksen rooli on toimia toissijaisena vakuutena. Käytännössä asunto-osake tai kiinteistö toimii ensisijaisena vakuutena, mutta mikäli sen myyntihinta ei riittääkään kattamaan pankin saatavia, niin valtio hoitaa pankille lainmukaisen takauskorvauksen

Valtiontakausta voi saada lainalle, joka on enintään 85% asunto-osakkeen, kiinteistön tai omakotitalon rakentamisen arvioiduista kustannuksista. Omaa varallisuutta tai lainaa muusta lähteestä tarvitaan siis ainakin 15 % asunnon hinnasta. Takauksen osuus on maksimissaan 20 % asuntolainasta, mutta enintään 50 000 euroa asuntoa kohti. Laina-aika voi valtion takaamissa asuntolainoissa olla enintään 25 vuotta.

Mikäli laina on hankittu ASP-järjestelmän avulla, niin valtion takaama lainamäärä voi olla 90% asunnon hinnasta sekä takausosuus maksimissaan 25% kokonaislainasta, mutta enintään 50,000€

Takausmaksu

Muista, että valtion takaamisesta peritään lainan nostamisen (tai sen ensimmäisen erän nostamisen) lomassa valtiolle takausmaksu, joka on 2,5 % takauksesta. Tätä maksua ei kuitenkaan peritä ASP-korkotukilainasta tai omistusasuntolainojen korkotukilainasta.

Pariskunnan ensiasunto

Kannattaako pariskunnan hankkia ensimmäinen yhteinen omistusasunto puoliksi? Ehkäpä ei kuitenkaan sillä jos suunnitelmissa on kalliimman asunnon hankkiminen tulevaisuudessa, voidaan säästää huomattavia summia kun ensiasunto omistetaan 49/51. Näin siis käytetään ainoastaan toisen puoliskon varainsiirtovero- sekä verovähennysetu.

ARAn ohjeistus

Omistusasuntolainojen valtiontakaukset – soveltamisohje (pdf 46 kb)

Omistusasuntolainojen valtiontakaus – YM:n tuotekortti (pdf 286 kb)

2 Responses to “Ensiasunnon ostaja”

  1. Pekka kirjoitti:

    Miten tuo asp-lainajarjestelma toimii?

  2. Mumbai kirjoitti:

    Asp järjestelmästä on dataa täällä: http://www.valtiokonttori.fi/public/default.aspx?nodeid=18345.

    Se ilmeisesti tukee nuorta ensiasunnon ostajaa. Jos säästää oliko nyt 10% asunnon hinnasta niin saa jonkun bonuksen valtiolta, 3k tai sinne päin. En ihan muista joten katso linkki.


Leave a Reply