Aiheet : Asuntolaina, Finanssikriisi

Monella vaikeuksia maksaa asuntolainansa

Julkaistu 28 lokakuu 2009

Reaalitalouden ongelmita johtuvat irtisanomiset alkavat jo näkyä velallisten maksukyvyssä. Jo 20% asuntolainaa ottaneista on tehnyt pankin kanssa sopimuksen joka helpottaa lainanmaksua.

– Yleisintä tarve keventämiselle on lapsiperheissä ja talouksissa, joiden kohdalle on tullut irtisanomisia, lomautuksia tai yt-neuvotteluja. Maksusuunnitelmaa on erityisesti kevennetty Etelä-Suomessa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, sanoo Paikallisosuuspankkiliiton johtaja Timo Hulkko.

Melkein 20% kyselyyn vastanneista velallisista on sopinut pankinkanssa myös lainanhoitoa keventävistä järjestelyistä.  Melkein seitsemän prosenttia suunnitteli samaa. Melkein 25% vastanneista koki tarvetta keventää maksutaaakkaa.

Tämä tilanne ei ole syntynyt yllättäen, vaan hitaan kasvun kautta. Paikallisosuuspankkein vuoden alussa teettämän kyselyn mukaan noin 12% vastaajista oli tehnyt vastaavia sopimuksia.

Nämä järjestelyt tarkoittavat maksusuunnitelman löyhentämistä, lainojen yhdistämistä tai lainanhoitokustannuksia keventäviä järjestelyjä. Viitekoron muuttamista ei tässä tapauksessa laskettu mukaan.

Asuntolainaa uskalletaan edelleen ottaa

Vaikka lamasta ei olla vielä noustukkaan, uskaltavat kotitaloudet ottaa kohtuullisen suuria lainoja. Keskimäärin kahden työssäkäyvän nelihenkisenperheen ottama laina oli noin 200,000€.  Arvo oli Uudellamaalla hieman suurempi kuin muualla Suomessa, 274 000€.

– Suomessa on tällä hetkellä vallalla käytäntö, jossa ensiasunnon ostaja siirtyy usein suoraan aika suureen asuntoon. Talouden suunnittelun ja vaurastumisen kannalta voisi kuitenkin olla järkevämpää siirtyä portaittain suurempiin asuntoihin, Suutala sanoo.

Suurin osa vastaajista piti myös omaa pankkiaan yhtä luotettavana kuin aiemminkin. Vain kymmenen prosenttia ilmoitti luottamuksensa pankkiinsa vähentyneen.

Tagit : , , , ,

Leave a Reply