Asuntomarkkinat

Asuntomarkkinat vuonna 2012

Kuinka velkakriisi ja viitekoron kehitys on vaikuttanut asuntomarkkinoiden ja asuntolainallisen elämään vuonna 2011 ja millaista kehitystä on odotettavissa vuoden 2012 aikana?

Asuntolainojen korot laskevat

Taloudellisesti epävarmat ajat ovat saaneet asuntovelalliset jaloilleen. Jatkuvien irtisanomisuhkien ja palkkaneuvotteluiden lisäksi huolta on herättänyt korkotasojen nousu euroopan talouskriisin vuoksi. Helpotusta on kuitenkin luvassa, sillä korkotaso on kääntynyt laskuun ja Euroopan keskuspankin kaavailema korkotason nosto lykkääntynee vuodelle 2012. Taloudellinen myllerrys voikin koitua asuntovelallisen onneksi, sillä uskallusta nostaa korkoja ei nyt ole.

Asuntokaupan käsiraha

Kun mieleinen asunto löytyy, ja sen haluaa ostaa itselleen, tehdään asuntokaupasta kirjallinen käsirahasopimus joka sitoo molempia osapuolia. Käsiraha tehdään ostotarjouksen vakuudeksi. Tällä varmistetaan se, että asunnon ostaja sekä myyjä ovat tosissaan eivätkä pelkästään hupi- tai kokeilumielellä liikkeellä. Käsiraha voi olla enintään 4% suuruinen asunnon hinnasta. Kannattaakin tarkkaan miettiä, haluaako asunnon todella, sillä mikäli kaupat peruu, menettää käsirahan joka on lähes aina useiden tuhansien eurojen arvoinen.

Tämän takia asuntojen hinnat ovat korkealla!

Suomessa asuminen on ennätyskallista. Monissa tutkimuksissa Helsingin keskustan hintataso on ollut kalliimpi kuin Manhattanin. Miksi asuminen Suomessa on ennätyskallista? Ovatko hinnat laskemassa? Tässä ovat syyt joiden takia neliöhinnat ovat pilvissä.

By |heinäkuu 10th, 2011|Asuntomarkkinat|0 Comments

Kiinteistövälittäjän palkkio

Kiinteistövälittäjät ovat kuuluisia suurelta tuntuvista palkkioista. Välittäjä saa prosenttimääräisen palkkion tehdystä kaupasta. Palkkio voi kuitenkin tuntua suurelta, vaikka se olisikin muutaman prosentin asunnon hinnasta, mutta kun muutama prosenttikin yli 100 000 euron hinnasta on jo paljon rahaa. Mikä on siis kohtuullinen palkkio kiinteistövälittäjän tehdystä työstä ja kuinka kilpailuttaa välittäjät sekä saada rahoilleen vastinetta?

By |heinäkuu 4th, 2011|Asuntomarkkinat|1 Comment

Omistusasuminen kallistuu

Suomen Hypoteekkiyhdistys ennustaa omistusasumisen kustannuksien kasvavan tänä vuonna. Hypon ensimmäisen vuosineljänneksen asuntomarkkina-analyysin mukaan pankit ovat varautuneet tulevien kustannusten nousuun vain hyvin vähän. Kustannusten on ennustettu nousevan aiempaa enemmän, koska markkinoiden sääntely on lisääntynyt ja menneellä finanssikriisillä tulee vieläkin olemaan vaikutusta asuntomarkkinoilla.