Etusivu » Asuntomarkkinat » Tulojen nousu voi pian johtaa asunnon menettämiseen

Tulojen nousu voi pian johtaa asunnon menettämiseen

8.6.2015

Kategoriat:

ASUNTOMARKKINATVUOKRA-ASUMINEN

Uusien vuokra-asuntoja koskevien säädösten myötä vuokralaisen palkkatulojen nousu saattaa jatkossa johtaa asunnon menettämiseen. Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty ja onko siinä jotakin järkeä? Lue aiheesta lisää alta.

Tuettua vuokra-asumista vaikeutetaan

Uusi hallitus aikoo kiristää kaupunkien vuokra-asuntojen ja muiden tuettujen vuokrakiinteistöjen asukasvalintoja. Vastedes vuokra-asuntojen asukasvalinnan sosiaaliseen tarveharkintaan liitetään myös tulorajat, raportoi Talouselämä.

Tulot tarkistetaan asuntoon muutettaessa tai asuntoa vaihdettaessa. Sen lisäksi ne tarkistetaan viiden vuoden välein. Käytännössä siis tulojen nousu voi johtaa asunnon lähtemiseen alta. Aiemmin nämä päätökset on tehty asukkaan taloustilannetta koskevan kokonaisharkinnan mukaisesti, nyt ne on sidottu tiukkaan tulorajaan.

Siirtymäaika tulorajan ylittymisen jälkeen on kaksi vuotta eli asukkailla on hyvin aikaa löytää uusi asunto vuokratuetun kiinteistön tilalle.

Hallitusohjelman mukaan näistä rajoituksista voidaan poiketa tilanteissa, joissa julkinen tuki ei johda epäterveeseen kilpailutilanteeseen yksityisten asuntomarkkinoiden kanssa.

Eniten muutos vaikuttaa pääkaupunkiseudun vuokra-asujiin, jotka joutuvat tästä lähtien miettimään, kannattaako palkankorotus ottaa vastaan, jos seurauksena on asunnonvaihto ylihintaisille vapaille markkinoille.

Vuokralaiset ry protestoi

Vuokralaisten oikeuksia puolustava Vuokralaiset ry on tyytyväinen hallitusohjelmaan kirjattuun lauseeseen, jonka mukaan vuokra-asuntojen määrää aiotaan lisätä. Tähän pyritään käynnistämällä kymmenen vuoden mittainen välimalli, joka on avoin kaikille rakentajille, jotka täyttävät tukiehdot.

Yhdistystä harmittaa kuitenkin, ettei ohjelmassa huomioida asumiskustannusten kohtuullisuutta. Asumiskustannukset ovat suurin yksittäinen kotitalouksien menoerä.

Myös uusien vuokrasopimuksen muuttaminen määräaikaiseksi huolestuttaa yhdistyksen edustajaa, sillä tämä voi pahentaa köyhyyskierrettä.

Samaan aikaan kuilu asuntokaupassa kasvaa

Vuokra-asuminen Helsingissä herättää vuodesta toiseen kärjekästä keskustelua. Samaan aikaan pääkaupungin asuntokauppa vetää koko maan asuntomarkkinoita kelkassaan. Huoneistokeskuksen tietojen mukaan keväällä pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välinen jako asuntojen myyntiajoissa kasvoi entisestään. Pääkaupunkiseudulla myyntiajat laskivat maaliskuun 70 päivästä huhtikuussa 58 vuorokauteen. Muualla maassa myyntiajat nousivat samalla aikavälillä 82 vuorokaudesta 106 vuorokauteen – kokonaista 30 prosenttia. Ero on huima.

Kauppa ei siis käy, paitsi Helsingin ympäristössä.

Asuntojen neliöhinnat ovat laskussa muun muassa Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Nousua tapahtuu pääkaupunkiseudun lisäksi esimerkiksi Lahdessa ja Kuopiossa.

Asuntovälittäjät pitävät nykyistä markkinatilannetta haastavana. Miten saada pienten kaupunkien ja maaseudun kiinteistöt liikkumaan? Pelkästään pääkaupunkiseudun vetämänä eivät asuntomarkkinat voi porskuttaa.

Huoneistokeskuksen mukaan asuntokaupan tulppa on jo hellittämässä. Maaliskuussa Suomessa tehtiin asuntokauppoja kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vantaalla myynnin kasvu oli huikeat 16 prosenttia. Ostajan markkinat ovat vähitellen tulossa tiensä päähän.


Edellinen artikkeli:

Sähköinen asuntolainaneuvottelu ei selvinnyt Hesarin testistä

Sähköinen asuntolainaneuvottelu ei selvinnyt Hesarin testistä

8.6.2015

Lue artikkeli

Seuraava artikkeli:

Pankit kilpailevat asiakkaista – marginaalit laskevat

Pankit kilpailevat asiakkaista – marginaalit laskevat

8.6.2015

Lue artikkeli

Jaa artikkeli:

Miten suuren lainan voisin tällä hetkellä ottaa?

Millaiseen asuntolainaan teillä olisi tällä hetkellä varaa? Hyödyntäkää asuntolainalaskuriamme:

Asuntolainalaskuri

 

Mikä on edullisin asuntolaina?

Millaisella korolla, ja millaisen summan voisitte juuri tällä hetkellä saada asuntolainaa?

Kilpailuta asuntolaina

 

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat