Etusivu » Vuokra-asuminen » Vuokravakuus

Vuokravakuus

17.6.2011

Kategoriat:

VUOKRA-ASUMINEN

Kun olet vuokraamassa asuntoasi vuokralaiselle, käy mielessä väistämättä monia inhottavia kauhukuvia. Mitä jos vuoden asumisen jälkeen juuri remontoitu asunto onkin kuin pommin jäljiltä, voi yksikin jo ulostotossa oleva vuokravalainen laskea toimillaan asunnon arvoa huomattavasti. Pahimmillaan vuokralainen aiheuttaa huolimattomuudellaan esimerkiksi suuren vesivahingon jota vakuutukset eivät korjaa. Minkä suuruinen on sitten sopiva vuokravakuus ja kuinka siitä pitäisi pystyä sopimaan? Liian suuri vuokravakuus voi karkoittaa ne kaikista parhaimmat vuokralaiset mutta liian alhainen taas ei riitä kattamaan mahdollisesti aiheutuvia vahinkoja.

kun asuntoa tai liiketilaa vuokrataan, asetetaan lähes aina vuokravakuus. Vuokravakuuden tarkoituksena on korvata aiheutettuja vahinkoja tai esimerkiksi maksamattomia vuokria. Vuokranantaja saattaa jättää vakuuden asettamatta ainoastaan mikäli vuokraaja on tuttu tai sukulainenkin. Tällöinkin vuokravakuuden asettaminen toki olisi järkevää, eikä sitä tulisi ottaa henkilökohtaisesti. Vuokravakuus ei kuitenkaan ole vuokranantajalle annettava lisäbonus siitä että on tilan vuokrannut, vaan se tulee palauttaa viimeistään vuokrasopimuksen päättyessä.

Kuinka suuri vuokravakuuden tulisi olla?

Vuokravakuuden tulisi aina olla riittävän suuri kattamaan hieman suuremmatkin aiheutetut vahingot. Yleisin vuokravakuuden suuruus on kahden kuukauden vuokra. Tätä suurempaa vakuutta harvemmin näkyy, ellei itse vuokra ole poikkeuksellisen halpa.

Vuokravakuus voidaan asettaa kattamaan pelkät vuokrat

Vakuus voidaan antaa myös pelkistä vuokran maksamisista. Näin voidaan toimia, jos asunto tai vuokrattava tila on jo valmiiksi välttävässä tai huonossa kunnossa, jolloin lukuisia naarmujen, repsottavien tapettien ja mahdollisten hajuhaittojen kirjaaminen alkutarkastuksen yhteydessä ei ole järkevää. Vuokranantaja voikin tällöin olettaa että vuokralaisen mahdollinen normaalia suurempikin asunnon kuluttaminen ei arvoa enää laske. Kun vuokravakuus on asetettu ainoastaan vuokrien osalta, tulee se palauttaa vuokrasopimuksen päättyessä kun kaikki vuokrat on maksettu.

Vuokravakuudet riidan aiheuttajina

Vuokravakuus on ehdottomasti suurimpia riidanaiheuttajia vuokralaisen ja vuokranantajan keskuudessa ja kiistat ovatkin muuttuneet keisseiksi, joita on ratkottu oikeudessa asti. Vuokralaisten keskuudessa liikkuukin kauhutarinoita vuokranantajista, jotka ovat vieneet vakuusrahat edellisten asukkaiden aiheuttamien vahinkojen perusteella, tai vakuus on saatettu palauttaa ainoastaan osittain, koska kellari, jota asukas ei ole käyttänytkään on jäänyt siivoamatta loppusiivouksen aikana.
Kun asuntoa vuokrataan, onkin erittäin tärkeää molempien osapuolten tehdä alkutarkastukset, joissa mahdolliset kulumiset ja puutteet kirjataan ylös, ja esimerkiksi parketti ja seinät valokuvataan. Vuokrasopimukseen tulee myös tarkasti kirjata, saako asunnossa tupakoida tai pitää lemmikkejä. Nämä tulee ottaa huomioon asumisen normaalissa kulumisessa. Lisäksi vuokrasopimuksessa tulee mainita, miten suuri loppusiivouksen tulee olla.

Mikäli vuokravakuus on rahatalletus, tulee vuokrasopimuksen päättyessä vuokraajalle maksaa myös talletuksen tuottama korko vuokra-ajalta. Vuokranantaja ei siis hyödy vakuudesta mitenkään.
Kun vuokrista saatava tuotto on ollut pienenemään päin, on houkutus ottaa osa vakuudesta varsin suuri. Näin ei kuitenkaan kannattaisi tehdä, sillä juorut huonosta vuokranantajasta liikkuvat pitkälle. Paras tapa varmistaa molemminpuolinen ymmärrys asiassa on avata vuokravakuustili. Tämä tili avataan yleensä vuokalaisen nimiin, eikä siihen saa koskea ilman molempien osapuolten lupaa.


Edellinen artikkeli:

Näin valitset vuokralaisen oikein

Näin valitset vuokralaisen oikein

17.6.2011

Lue artikkeli

Seuraava artikkeli:

Poistuuko asuntolainan korkovähennys?

Poistuuko asuntolainan korkovähennys?

17.6.2011

Lue artikkeli

Jaa artikkeli:

Miten suuren lainan voisin tällä hetkellä ottaa?

Millaiseen asuntolainaan teillä olisi tällä hetkellä varaa? Hyödyntäkää asuntolainalaskuriamme:

Asuntolainalaskuri

 

Mikä on edullisin asuntolaina?

Millaisella korolla, ja millaisen summan voisitte juuri tällä hetkellä saada asuntolainaa?

Kilpailuta asuntolaina

 

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat