Tag Archive | "Korot & Marginaalit"

Asuntomarkkinat ja korot 2010 / 2011

Asuntomarkkinat ja korot 2010 / 2011

Asuntojen hinnat eivät juuri 2008 kriisistä tipahtaneet ja moni uskookin romahduksen olevan vielä edessä. Sekä Elinkeinoelämätutkimuslaitos että Tapiola ovat povanneet tuntuvaa tiputusta hintoihin kuluneen kuukauden aikana. Tapiolan Varainhoidon toimitusjohtaja Liljeström ennusti asuntojen hintojen olevan vuoden kuluttua matalammalla kuin nyt. Merkittävästä romahduksesta Liljeström ei kuitenkaan taloustoimittajatapaamisessa puhunut. Liljeström huomautti kuitenkin Kreikan vaikeuttavan edelleen ennusteiden tekemistä. Etlan [...] [...more]

Asuntolaina, Asuntomarkkinat Comments (0)

Kotitalouksien velka 2009

Kotitalouksien velka 2009

Pankit antavat edelleen asuntolainaa liian heppoisin perustein. Finanssivalvonta on jo pitkään ohjeistanut pankkeja tiukempaan kuriin lainan myöntämisen suhteen. Fiva on kokee erityisen ongelmalliseksi sen, että lainaa myönnetään helposti 100% asunnon hinnasta. Pankit eivät ole suostuneet luopumaan käytännöstä johtuen kovasta kilpailusta. Tuoreempana huolenaiheena Finanssivalvonnalla on lainojen pituus. Huomattava osa uusista asuntolainoista on nykyään yli 20 vuotta [...] [...more]

Asuntolaina, Asuntomarkkinat, Finanssikriisi, Korot & Marginaalit Comments (4)

Vuoden 2011 korkotasot

Vuoden 2011 korkotasot

Rahoitusmarkkinoiden hermoilu alkaa siirtyä myös korkoihin. Kolmen kuukauden euribor on ollut lievässä nousussa koko kevään ajan, mutta vielä ei kannata vetää turhan jyrkkiä johtopäätöksiä tilanteesta. Koron lievä nousu johtuu riskilisistä. Markkinat vaativat lainan vastineeksi suurempaa korkoa, koska lainaaminen koetaan nyt turvattomammaksi kuin aiemmin. – Tietty pelko on palannut, vaikka nyt ei puhuta ollenkaan niin suurista [...] [...more]

Asuntolaina, Korot & Marginaalit Comments (0)

Koronlasku pysähtyi

Koronlasku pysähtyi

Asuntolainojen korot lähtivät ensi kertaa lievään nosuu vuoden 2010 alussa. Lyhyet euriborit eivät vielä nousseet mutta vuoden euribor sekä pitkät korot nytkähtivät ylöspäin. Vuosi 2010 onkin varmasti asuntovelalliselle kalliimpi kuin vuosi 2009. Asuntovelan hinta nousee, mikäli pankit eivät laske marginaalejaan ja ennusteet markkinakorkojen rauhallisesta noususta toteutuvat. Vuoden alussa 12 kuukauden euribor oli 1,251 prosenttia. [...more]

Korot & Marginaalit Comments (0)

Korot nousuun 2010 loppussa?

Korot nousuun 2010 loppussa?

Nykyiset ennätysmatalat korot eivät ole ikuisia, mutta nopeita muutoksia tuskin on luvassa. Vuoden 2010 ei ennusteta tuovan huimaa kasvua vaan parhaimmillaankin hillittyä elpymistä. Tämä pitänee korkotasot matalalla vielä pitkään. Viitekorot painuivat ennätysalhaalle vuoden 2009 keväällä EKP:n koronlaskun myötä. Kun taantumaa yritettiin hillitä pumppaamalla markkinoille halpaa rahaa, saatiin sivuvaikutuksena ennätyshalpoja asuntolainoja. Tämä näkyi kuitenkin pian pankkien [...] [...more]

Asuntolaina, Korot & Marginaalit Comments (1)

Asuntokauppa vilkastunut

Asuntokauppa vilkastunut

Asuntokauppa on piristynyt vuoden kahdella viimeisellä neljänneksellä, mutta asuntolainaa ei vieläkään uskalleta ottaa yhtä innokkaasti kuin ennen. Otetut lainat ovat myös hieman pienempiä kuin aiemmin. Asuntolainojen vähäinen ottaminen johtuu osittain siitä, että asuntokauppaa ovat kiihdyttäneet paljon sijoittajat, vaikkakin näiden osuus markkinoilla on kääntynyt vilkkaan kesän jälkeen laskuun. – Yksityisistä sijoittajista vain puolet käyttää asunnon ostoon lainaa, [...] [...more]

Asuntolaina, Asuntomarkkinat, Korot & Marginaalit Comments (0)

Asuntolainamarginaali tasaantunut 0,9%

Asuntolainamarginaali tasaantunut 0,9%

Nordea on laskenut asuntolainojensa marginaalit 0,9 prosentin tasolle. Muualla Pohjoismaissa marginaalit ovat jo kääntyneet laskuun. “Alkuvuodesta jotkut kilpailijat puhuivat, että ollaan menossa kohden kahta prosenttiyksikköä. Me teemme kuitenkin mielellämme kauppaa tällä hintatasolla”, Nordean Suomen-toimintojen johtaja Pekka Nuuttila sanoo. Vuoden 2009 alussa Nordean marginaalit pyörivät Pohjoismaissa noin 1,03 tasolla mutta kesää kohden marginaalit laskivat 0,9% tasolle [...] [...more]

Asuntolaina, Korot & Marginaalit Comments (0)

Monella vaikeuksia maksaa asuntolainansa

Monella vaikeuksia maksaa asuntolainansa

Reaalitalouden ongelmita johtuvat irtisanomiset alkavat jo näkyä velallisten maksukyvyssä. Jo 20% asuntolainaa ottaneista on tehnyt pankin kanssa sopimuksen joka helpottaa lainanmaksua. – Yleisintä tarve keventämiselle on lapsiperheissä ja talouksissa, joiden kohdalle on tullut irtisanomisia, lomautuksia tai yt-neuvotteluja. Maksusuunnitelmaa on erityisesti kevennetty Etelä-Suomessa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, sanoo Paikallisosuuspankkiliiton johtaja Timo Hulkko. Melkein 20% kyselyyn vastanneista velallisista [...] [...more]

Asuntolaina, Finanssikriisi Comments (0)

Asuntomarkkinoilla päästiin pälkähästä

Asuntomarkkinoilla päästiin pälkähästä

Asuntolaina ovat ennätysalhaalla. Asuntojen hintatilanteen ennustetaan pysyvän tulevaisuudessa kohtuullisen tasaisena. Suurta laskua tai nousua ei ole odotettavaissa. Markkinoiden äkilliselta syvältä sukkellukselta vältyttiin. Syksyllä kauppaa on piristänyt suomalaisten into vaihtaa asuntoa, vaikkakin viimeaikoina liikkelllä on ollut lähinnä sijoittajat ja ensiasuntoa etsivät. Hypo-pankki kuvaa tilannetta Suomessa pehmeäksi laskuksi. Romahdusta ei tapahtunut ja tilanne on vakautunut. Vaikka tilanne [...] [...more]

Asuntomarkkinat Comments (0)