Etusivu » Asuminen & Kulutus » Eläkeläisten asumiskustannukset nousevat

Eläkeläisten asumiskustannukset nousevat

1.9.2015

Kategoriat:

ASUMINEN & KULUTUS

Pellervon tutkimuslaitoksen laatiman Asumismenot-tutkimuksen mukaan hallitusohjelman muutokset asumiskustannuksiin kolahtavat erityisen kipeästi eläkeläisiin. Myös monet muut kansanryhmät kärsivät kulujen kasvusta lähivuosina. Lue tästä, kenen kukkarolla käydään.

Mitä tutkittiin?

Kiinteistöliitto ja Omakotiliitto teettivät tutkimuskeskus Pellervolla tutkimuksen, jossa selvitettiin hallitusohjelman vaikutuksia suomalaisten lähivuosien asumiskustannuksiin. Tutkimustuloksista voi lukea lisää Taloussanomien artikkelista.

Kiinteistöveron korotus vuonna 2017 iskee vanhuksiin

Tutkimuksen mukaan hallituksen kaavailema kiinteistöveron korotus tulee iskemään kaikkein voimakkaimmin eläkeläisiin. Veronkorotus nostaisi 120 neliön omakotitalossa asuvan kiinteistöveroa keskimäärin neljä prosenttia vuodessa – siis 23 euroa. Tämä on kuitenkin keskiarvo, ja kiinteistöverossa on suuria eroja kaupunkien välillä.

Hallitus aikoo korottaa niin kiinteistöveron ala- kuin ylärajaakin. Koska esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Raumalla peritään pienintä mahdollista kiinteistöveroa, veronkorotus iskee selvimmin näihin kuntiin. Sen sijaan talousongelmissa painineet kunnat ovat muutenkin korottaneet kiinteistöveroaan, joten näissä asuvien tilanteeseen hallitusohjelma ei vaikuta niin helposti.

Energiaverotuksen muutokset nostavat omakotitaloasumisen hintaa

Energiaverotuksen korotus vaikuttaa asumiskustannuksiin, etenkin lämmityksen hintaan. Eniten tämä vaikuttaa omakotitaloasujiin, joiden lämmityskustannukset tulevat nousemaan noin 130 eurolla ja kerrostaloasujilla noin 60 eurolla vuodessa. Karkeasti ottaen euro per neliö lisämaksua on osuva nyrkkisääntö

Asuntolainan korkovähennys supistuu edelleen, korot nousevat

Aiempien hallitusten tapaan nykyinen hallitus aikoo jatkaa asuntolainan korkovähennyksen alasajoa. Tämä vaikuttaa melko tasaisesti kaikkiin asuntovelallisiin. Vuoteen 2019 mennessä korkovähennys on pudonnut enää 25 prosenttiin eli vain se osuus korkokuluista voidaan vähentää pääomatulon verotuksessa. Ja vielä pienempi osuus alijäämähyvityksen kautta tuloverotuksessa. Käytännössä kotitalouksilta tulee kulumaan rahaa 50-100 euroa kuukaudessa. Kaikkein eniten kärsivät suuren asuntolainan omaavat kotitaloudet. 200 000 euron velassa korkovähennyksen leikkaaminen syö velalliselta miltei 1000 euron edestä rahaa.

Asuntolainojen korot tulevat Pellervon tutkijoiden mukaan kohoamaan vuoteen 2019 mennessä neljään prosenttiin, jolloin kerrostaloasukkaalta kuluisi keskimäärin 39 % tuloista asumiseen. Jos lapsiperheellä on velkaa noin puolet asunnon arvosta, asumismenot vievät kuitenkin alle 30 % tuloista. Perheille koituu siis vähemmän kuluja uudistuksista kuin yksin asuville nuorille ja vanhuksille.

Porvarien ”yhteiskuntasopimuksen” kaatumisesta lisäkuluja

Koska niin sanottu Sipilän yhteiskuntasopimus ei tule toteutumaan, oikeistohallitus toteuttanee näiden kiristysten lisäksi ylimääräisiä leikkauksia, jotka vaikeuttavat entistä pahemmin pienituloisten asemaa. Esimerkiksi sähkölämmityksen kustannukset nousevat luultavasti kolmella prosentilla. Sähkölämmitteisen omakotitalon asumismenot kasvavat jopa 500 eurolla.


Edellinen artikkeli:

Asuntolainojen marginaalit laskevat, tässä halvin pankki

Asuntolainojen marginaalit laskevat, tässä halvin pankki

1.9.2015

Lue artikkeli

Seuraava artikkeli:

Asuntolainojen marginaalit romahtavat yhä

Asuntolainojen marginaalit romahtavat yhä

1.9.2015

Lue artikkeli

Jaa artikkeli:

Miten suuren lainan voisin tällä hetkellä ottaa?

Millaiseen asuntolainaan teillä olisi tällä hetkellä varaa? Hyödyntäkää asuntolainalaskuriamme:

Asuntolainalaskuri

 

Mikä on edullisin asuntolaina?

Millaisella korolla, ja millaisen summan voisitte juuri tällä hetkellä saada asuntolainaa?

Kilpailuta asuntolaina

 

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat